Tässähän sitä on tullut miettinneeksi ja pohtinneeksi vaikka miltä suunnalta ja kantilta, tätä elämäsä kohtalloo lähimmän viimesen kymmenen vuojen osalta.

Elämä kun kiäntää oikkeen sen nurjanpuolesa vielä, vaikka ei lie millonkaan ollut ruusuilla tanssimista.

Sillon talavella 2005 ensinnäkkii oli tutkittu/kuvattu pahasti oireileva/kippuileva selekä ja siitä tuli soitto, ettei leikkaukset auta, on niin pahat välilevynpullistumat alaselässä, ja pikkuniveliin kulumia, -eikun särkylääkkeehen turvaantuminen. Nyt parisen vuotta sitten tehtiin tuas tutkimusta/kuvvausta muutoksista selässä, kun jalat alako pettee alla, -lissäystä tuli kulumiin lisäksi rappeutummoo ja hermopinteitä jalakoon. Jotta se siitä.

Tuona samasena vuonna 2005 helemikuun lopulla, -hupsista heijaa "tietokoneeni" (lue tajunta pimeni). 9:ään vuorokautteen ei pienintäkkään havaintoa muallisesta mualimanmänöstä (aivokalvon tulehus), kunnes sitten siitä vain pikkuhiljoo alako tajunta palailla ja kynsin/hampain otetta elämmään ja jaloilleen opettelluu, vaikka toivottamalta se tuntukkii.

Männä hurahtihan siinä n. 4-vuotta kun tuas alako elämän lanka kiristee ja askel hiljetä voimista puhumattakaan. Hakkeuvun liäkärien syynniin, siinäpä sitä tutkivat ja sottailivat "mikä ruuvat mahasta viepi". Liäkäri miäräsi käymään keuhkorötkenissä ja kun oli kuvat suanna käsilleen ja tutkaillut ne, -soitti minulle kottiin, että nyt on löytynnä syy ....aortasta syvämmeen nouseva suoni on pullistunna ja räjähtämis vuarassa. Laitto kiireellisenä tietoo Tikkamäellä ja sinne jatkotutkimuksiin leikkausta varten. Niinpähän sitä piti sitten rojahtoo Kuopion yliopistollisessa leikkauspöyvälle 1.7.2009 tietosena siitä, -nousenko ennee ylös ollenkaa, -jiänkö rullatuoliin vai pahimmassa tappauksessa -siirryn tuonpuoleissiin, vain tässä sitä on vain käkkelehtinnä männä 5-vuotta millon lujemmin ja millon hittaammin, etiäpäin menevänmieli periksi en anna taktiikalla.

Liikuntoo rajottaa nuo selekävaivat, kun jalat suattaa pettee ihan ykskaks......

Eipä ne vastonkäymiset vieläkkään ou loppunneet, kun nyt viimesimpänä on äkillinen kuulon mänetys toisestakkii korvasta, toisestahan mäni jo sillon aivokalvon tulehuksen yhteyvessä. Tässäpä pannoo miettimmään, että kyllähän nuissa kahessa edellisessä olis ollut jo minun mielestä tarppeeksi kuritusta yhelle immeeselle, vain ei ne nallekarkit aina männe tasan. Nyt sitten oun ollut jo toista viikkoo lähes kuulematon mittään ja nähtäväksi jiä, jiänkö kuuroksi lopuksi ikkeeni vai pallauttuuko kuulo.....tutkimukset jatkuu Tikkamäellä tuas viikonpiästä keskiviikkona 19.11. Kyllä se vähän orvon olonen olo on, kun ei kuule :(

Elämä ei vain näytä/tunnu käsittelevän lempein ottein, -vastaan on otettava mitä ylhäältä annetaan, vaikka joskus tuntuukin pahalta ajatuksena.