Lupasin tuolla edellisessä päivityksessä tulla  kirjuttelemmaan kuulumisiani, vain paskan marjat ja mansikat, kun nuppi on tyhjä ja aivot (jos niitä ennee jälellä yhtään) ei sano yhtikäs mittään, joten voipiko kukkaan ihmiseksi luokiteltu olla yhtään enempee minnii vertoo tyhjän olosempi kun minä oun nykysin....mistähän sais virta piikin!?

No joo, lie syy siinäkkii, kun nupissa raksuttaa liika monta totteutus astteella olevoo ajatusta ja voimavarat vähän niinkun rajalliset itelläni. Sitä kun on omallatavallaan hullu, niin kaikki pitäs totteuttuu tuossa ja nyt, silivilipom ja sitten tulloo toppi, kun ei oukkaa sitä ruista ranteissa (niin tai selässä ja jaloissa) ennee, tulloo vastaan se mistä alottas, vai eikö mistään.

Puikot on jotakuinnii viime aikona pysynnä jo hyppösissä ja jottain on valamistunnakkii kunhan vain suan kuvatuksi niitä ja kuvamanatseeri sitten rätkii listalle.

Uuven uutukaisten kukkapenkkien kaivelluu on vielä tämän syksykesän työlistalla jahka vain suan tarttunneeksi lapionvarteen ja myyränsarviin. Tilasin nääs uussii kukkasipulija ja muutaman juurakonkii, jotenka on mulukattava nuita entissii kukkapenkkijäkkii uutteen uskoon ja suaha uusille tilloo....-mitähän tästäkkii tulloo, jos alotus into puuttuu.

 

Niin siitä reissusta sen verta jotta olin Jantan ja hänen perheensä riesana ja mitä nöyrin anteeksi pyyntöni kaikukoon sinne, ettei Amaliasta ollut ennee mihinkään,  -kunhan törötti, söi ja haisi, mutta KIITOS heille!!!

Tämä tästä ja loput jäläkijunassa.

Lämmintä viikonloppuu kaikille tiällä vierailleville!