Piti ihan ottoo niskasta ihtee kiini ja ruveta etes vähäsen rustoomaan tietoo, jotta elossa ollaan, vaik ei ou tullu kirjuteltuu.  Niin totisesti, tiällä meijän puolessa on satanu lunta tälläviikolla joka ikinen päivä ja lissee sataa kokoajan. Ei varmaankaan enää lumi immeiset valita lumen puutetta, -piäsööt hiihtelemään, kun ketä kiinostannoon. Ite en oo mikkään hiihtäjä ollut en ikinä. Tässä vuosia sitten näenikkään kevät talavella laskin sukset vintiltä alas, vaen kerkes lumi suloo ennen kun ehin suksii jalakaan laettoo,  niin en ou sen koomin heitä katellu. Jos millon niin hiihtelen tossuilla tässä huoneitten lattijoilla, kun vaihan käsityöltä toiselle...rojektii kun on useampia menossa.  Hittaasti vain valamistuu mikään ja välillä männöö purku hommiks, kun se äiti takkuu ajatusta, niin ei osoo oikein asettuu mihinkään, -pökkelehin vain sinne tänne ja paikasta toiseen...-vaikka mänööhän tuo aika siinä, joka päivä on ilta tullut.
 Tämä päivä on muuten yksi niistä meidän suvun traakisista helmikuun päivistä. Sisareni poika SULEVI nukkui pois tasan neljävuotta sitten.:((