Lupailin jo tuolla edellisessä postaaksessa tehä rätinkii tänne, vaen on männyt ärvellykseksi koko elämäni ja alakanut viikko männyt siellä sun tiällä ollessa vähän niin kuin tuki- ja apujoukossa, kun eilenillalla järjestettiin kylämme kirkossa Kaarinan muistoseura.

Voitta vaen kuvitella miten vaekkeeta oli eilenillalla männä kotikylän kirkkoon, josta minut on jo kertaalleen seurakuntamme kirkkoherran mukkaan pois ajettu. Kirkonkynnys tuntu korkkeelle (ajatuksena).

Mieli on muassa kaikenlaisten asioitten yhtees summasta. Sitä kun luuloo olevasa sinut jo ihteesä kohistuvan asiin kansa ja jolle ei ite maha mittään, vaen se ei piä paikkoosa alakkuunkaan. Aina se härkänen nostettaan esille tavalla tae toisella sillon tällön. Näetä paskamaisii asijoita on tullu tässä 1,5 viikon aikana mietittäväksi nyt ihan ropisten, jotka painaa elämän vaakoo kallelleen aeka hurjasti. Se on aikasa mietittävä, märehittävä ja opittava elämmään kolohut kallossaan, vaekka kuinka ylipiäsemättömille tuntuukkii....eiköhän se tuas tästä pikku hiljoo hellitä, kun ei vaen periksi vähällä anna.

Minä toivottelen aurinkoissii vappurientoja kaikille ympäri valtakunnan tässä ja nyt, kun suattaa olla,  jotta lähen tästä johonkii tuulettumismatkalle muutamaksi päiväksi (jos nyt lähen, vae happanenko paikalleen).